Mikä on pienin määrä mitä kannattaa periä?

Lomien jälkeinen aika on lisännyt huomattavasti perintää koskevia tiedusteluita, varsinkin yksittäisten toimeksiantojen osalta. Näitä yhdistää usein seuraava kysymys.

Mikä on pienin määrä toimeksiantoja, jonka perintätoimisto ottaa hoidettavakseen?

Vastaus on yksi, se lienee pienin määrä minkä voimme hoitaa. Samoin kysytään usein pääoman koosta, mutta silläkään ei ole meille merkitystä. Mielestämme asiakkaan kuuluu saada palkka omasta työstään, ja hoidamme ihan yhtä mielellämme niin isot kuin pienetkin saatavat. Ja kuten aikaisemminkin olemme aiheesta kirjoittaneet, meidän mallissamme perintäkulu veloitetaan aina velalliselta. Asiakkaamme saa siis alun perinkin laskuttamansa summan kokonaan itselleen, luonnollisesti viivästyskorolla lisättynä.

Usein ollaan samalla huolissaan asiakassuhteesta velallisen kanssa, miten sen käy.

Tästä olisi tuore hyvä esimerkki.

Pitkän linjan yrittäjä, jolla on pääsääntöisesti pitkiä asiakassuhteita B2B-vuokrasaatavissa tiedusteli millainen mahdollisuus olisi saada keskusteluyhteys pitkäaikaiseen, hyvään asiakkaaseen jonka kanssa on keskusteluyhteys kadonnut, ja saatavia 5-numeroinen summa rästissä.

Tällaisessä tapauksessa lähetämme ensin maksumuistutuksen, ellei toimeksiantaja ole sitä tehnyt. Jos muistutus on tehty, voimme lähestyä velallista suoraan maksuvaatimuksella. Toki toimenpide voisi olla trattakin aikaisessa vaiheessa, mutta meidän malli on kohdella velallista siten, että kaikkien välit säilyvät ja kaupankäyntiä voidaan jatkaa tämänkin jälkeen. Näemmekin itsemme enemmän asiakaspalvelun jatkeena kuin pelkkänä perintätoimistona.

Pitkäaikainen hyvä asiakas saattaa usein olla se, joka järjestää yllätyksen

Tässäkin tapauksessa keskusteluyhteys saatiin auki, sovittiin maksusuunnitelma jonka mukaan saatava kotiutui, eikä ole mitään estettä miksei kyseinen asiakassuhde jatkuisi edelleen normaalisti. Samalla tämä oli hyvä muistutus siitä, että usein se pitkäaikaisin asiakas on se, joka järjestää yllätyksen!

Mutta onko perintä aina oikea ratkaisu, jos suoritukset laahaavat niin että reskontrassa on jatkuvasti myöhässä olevia saatavia?

Uudet asiakkaat tulevat meille usein nimenomaan perinnän kautta. Perinnän tarvetta on kuitenkin mahdollista välttää laskurahoituksen avulla, jolloin yritys pystyy tarjoamaan asiakkaalleen hiukan joustavampia maksuehtoja.

Laskurahoitus toimii näin: kun lasku lähtee asiakkaalle, me maksamme siitä etukäteen sovitun osan heti tilille, ja loput kun sitten, lasku on maksettu. Näin yritys voi antaa pidempiä, jopa 90 päivän maksuehtoja asiakkaille ilman että oma kassa kärsii siitä.  Laskurahoitus saattaa myös mahdollistaa uusien, pitkiä maksuaikoja vaativien asiakkuuksien ottamisen, jotka normaalisti eivät onnistuisi.

Joskus pelkän laskutuksen ryhtiliike auttaa

Tavalla laskuttaa on iso merkitys saatavien kiertoon. Moni yrittäjä ajattelee että kun lasku on tehty on hänen työ siirtyä seuraavaan ydintoimintaa olevaan tekemiseen. Näin pitäisikin olla, mutta kun saatavat ovat pitkänä varsinkin PK-yrittäjä on itse se kuka soittaa, ja kysyy saatavien perään. Sen lisäksi että se on harvoin tehokasta on se aidosti kiusallista. Siksi laskun elinkaari kannattaa monessakin tapauksessa ulkoistaa. Silloin oma tekeminen loppuu aidosti siihen kun lasku on luotu, ja lähetetty.

Tässä muutama esimerkki siitä, miten voimme auttaa saatavienhallinnassa. Kun asiakas ottaa meihin yhteyttä, pyrimme varmistamaan aina yhdessä, että kulloiseenkin tilanteeseen otetaan mahdollisimman oikea palvelu.

Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä myyntiimme, autamme mielellämme ja varmistamme että saat saatavasi ajallaan. Kannattaa myös muistaa että kysyminen ei maksa mitään, eikä sido mihinkään. Joskus voimme olle avuksi pelkällä konsultoinnilla.

-Sami

Open chat
1
Hei! Miten voimme auttaa?