Asiakastarinassa LVI-Lotikko Oy

Miten Juhosta tuli yrittäjä ja miten KTI Laskutuksen palvelut ovat olleet avuksi.

Mikä sai sinut lähtemään yrittäjäksi ja millainen on ollut alkutaival?

Lähtökohta sekä ajatusmaailma: Maatilan kasvattina olen pienestä pitäen nähnyt yrittämisen hyvät ja huonot puolet. Olen tottunut tekemään käsillä asioita. On ollut pienelle lapselle mieltä ylentävää, kun on itse rakentanut puumajan tms. Yrittäjyys on muutakin kuin keino ansaita leipä pöytään, se on elämäntapa, joka ei jokaiselle sovellu. Yrittäjä on vastuussa omasta toimeentulostaan ja hyvinvoinnistaan. Vastapainoksi tälle vastuulle saat itse päättää työaikasi, alasi sekä näet oikeasti rahallisen arvosi työmarkkinoilla. Nämä ovat asioita, joita jokainen yrittäjä joutuu miettimään aktiivisesti.

Näen itseni oikeasti ihmisenä, johon pätee sanonta ”Muut tekevät mitä osaavat. Minä teen, mitä haluan.” 

Ennen päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtymistä olin palkkatöissä. Palkansaajana ihmetytti eniten ajatus ”Jokainen työntekijä on yhtä arvokas firmalle”. Palkassa nimittäin ei paljoa ole neuvotteluvaraa, vaikka olisit miten hyvä verrattuna muihin. Raadollinen ajattelutapa, mutta näen asian näin, jokaisen pitäisi saada sellaista palkkaa, millaisen lisäarvon työpanos firmalle antaa. 

Tästä alkoi tie yrittäjäksi 

Kun palkkatöissä tuli jätettyä irtisanoutumisilmoitus esimiehen pöydälle, oli melkoiset keskustelut luvassa eri portaiden vastuuhenkilöiden kanssa. Jokainen oli sitä mieltä, että minun pitäisi jäädä firmaan töihin, erilaisia maanittelukeinoja käyttivät, mm. 20% palkankorotusta tarjottiin, vaikka firmalla oli YT-neuvottelut samaan aikaan päällä.

Sain vahvistuksen sille, mitä olin mielessäni jo ajatellut, palkkatöissä en saa sellaista palkkaa, jollaisen lisäarvon olin firmalle tuonut aiemmin, nämä kosiskelut vahvistivat sen. Rationalistisesti, kun ajattelin laitoin toiminimen pystyyn ja ryhdyin tekemään vähän kaikkea, miettien samalla, mihin alalle suuntautuisin. Takaraivossa mietin, millä alalla voisin kilpailla sellaisella osa-alueella, jolla muut eivät kykene kilpailemaan kanssani. Mieleen tuli LVI-ala. Ihmettelen miten millään alalla voi tehdä yhtä paljon ohareita asiakkaille, kuinka pienellä tietotaidolla voi tituleerata itseään ammattilaiseksi, kuinka heikosti ihmiset myyvät omaa osaamistaan. Tuumasta toimeen ja soittelemaan alueen putkiliikkeitä läpi, josko oppisopimukseen pääsisin. No ei päässyt, joten aikuiskoulutuspaperit vetämään ja aiemmasta palkansaajasta ja toiminimi-yrittäjästä mentiin jo aikuisopiskelijaksi. 

Koulun penkille päästyäni ja siellä muutamia viikkoja vietettyäni aikaa, totesivat opettajat, ettei koululla ole mitään opetettavaa minulle. Oikea paikka opiskeluiden kannalta, olisi työharjoittelu, joka alkaisi ylihuomenna. Selvä tämä, työharjoittelupaikka oli eräs niistä paikoista, johon ei oppisopimuksella päässyt. Hienoa, ajattelin mielessäni, pääseepä näyttämään, mitä menettivät. Muutaman kuukauden työharjoittelujakson aikana, totesin että näistäkin ammattilaisista puolet pärjäisivät yrittäjinä hyvin, toisen puolen kohtalo olisi todennäköisesti konkurssi. Asenne työntekoon oli sitoutuneesta ja motivoituneesta työntekijästä ”evvk”-tyyppiseen ja kaikkea siltä väliltä.

Harjoittelujakson lopussa tiedusteltiin firman puolelta, jos jäisin töihin heille palkansaajana. Kieltäydyin.

Työharjoittelun jälkeen aloin tekemään toiminimen kautta LVI-alan töitä. Palaute oli positiivista. Koulun penkkiä ei tullut enää kulutettua, vaan työkeikkoja alkoi olemaan useita viikossa ja sana lähti leviämään. 

Alkutaival yrittäjänä

Puskamarkkinointi on tehokas keino ja muutamassa kuukaudessa työmäärä oli saavuttanut 4- päiväisen työviikon. Tässä vaiheessa ulkoistin jo ensimmäiset hommat ja hankin kirjanpitäjän. 6kk aktiivisen toiminimiyrittäjyyden jälkeen totesin, että tulevaisuutta ajatellen viisainta olisi vaihtaa yhtiömuoto toiminimestä osakeyhtiöksi. 

Tällä hetkellä pyöritän LVI-Lotikko Oy nimistä yhtiötä Kymenlaaksossa ja olen ”se erilainen” putkimies. Erilaiset lämpöpumput ja lämmitysratkaisut OKT kokoluokassa ovat lähellä sydäntäni ja kilpailen erittäin laajalla ammattitaidolla tällä sektorilla, en suinkaan hinnalla. Moni asiakas on todennut, etten ole todellakaan halvin, mutta sille tiedolle ja taidolle, jota he kauttani saavat ei voi arvoa laskea. Työmäärä on sellainen, että valitettavan monelle täytyy todeta etten ehdi hommaa ottamaan vastaan järkevällä aikataululla. 

Moni piti tyhmänä, mahdottomana ja naurettavana sitä, että ryhtyisi LVI-alan yrittäjäksi, vailla päivänkään työkokemusta alasta palkansaajana. Ei kuulemma sellaisella firmalla ole tulevaisuutta, eikä tarvittavaa verkostoa. Nämähän ovat kuin bensaa liekkeihin ja mikä onkaan motivoivampaa, kuin osoittaa epäilijöille heidän mielipiteensä vääriksi.

Tuleeko kädentaidon alalla yllätyksiä tai haasteita hallinnon ja toimistotyön puolella.

Viisain päätös oli hankkia kirjanpitäjä, sillä se vähentää muuhun kuin siihen ”leipätyöhön” käytettävän työn määrää olennaisesti. Koska kirjanpitäjä ei ole sihteeri, hoituu laskutus edelleen suoraan kotisohvalta itse tehden. Käytössäni on myös Fennoa eli taloushallinnon pilvipalvelu, jossa on näkymä yrityksen kirjanpitoon. Parasta on se, että se on integroitu saumattomasti KTI Laskutuksen laskurahoitus palveluun.

Laskutus onkin seuraava osa-alue, jota tuli tehostettua ja toivottavasti se tehostuu tulevaisuudessakin. LVI-alalla keskilaskutus on kohtalaisen suurta, puhutaan useista tuhansista euroista per lasku. Yrityksen pääomaa voi olla sidottuna pienelläkin firmalla kymmenien tuhansien eurojen arvosta avoimissa laskuissa ja sormet sekä varpaat ristissä toivoo, että asiakkaat maksavat laskunsa ajoissa. Kasvuyrityksestä kun on kyse, niin useiden kymmenien tuhansien kassapuskuria ei ole vielä rakentunut, joten myöhässä olevat laskut voivat vaurioittaa yrityksen maksuvalmiutta todella pahasti. Tähän ongelmaan löytyi KTI-laskutukselta / Sami Saarenpäältä ratkaisu, laskurahoitus. Laskurahoituksessa lasku kiertää KTI:n kautta ja he maksavat laskusta tietyn prosenttiosuuden heti yrityksen tilille ja loput siinä vaiheessa, kun asiakas maksaa laskun. Kassankierto on tällä tavoin turvattu ja laskulla myynti on melko pieniriskistä niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaillekin. Mainittakoon, että luottotappioita on alle 0,5% liikevaihdosta tällä hetkellä. 

Asiointi Samin kanssa on ollut erittäin helppoa, niin sähköpostitse kuin SoMen välityksellä on asioita saatu hoidettua puolin ja toisin. Tämä on myös asia, jota itse pyrin tekemään omien asiakkaiden kanssa mahdollisimman paljon. 

Terveiseni blogin lukijoille

Suosittelen KTI:n laskurahoitusta jokaiselle yrittäjälle, jolle sanat; lasku, maksuaika, kassankierto merkitsevät jotakin. Laskurahoituksella on mahdollisuus päästä jopa negatiiviseen käyttöpääoman tarpeeseen. Suosittelen lukemaan Manu Mesimäen blogista maksuaikoihin liittyvän kirjoituksen: klik klik, toivon mukaan se avaa silmäsi maksuaikojen pituudelle ja realistiselle suhtautumiselle kassankiertoon. Mikäli harkitset yrittäjäksi ryhtymistä, niin huomioi, että yrittäminen ei sovi kaikille. Töitä ei tehdä kello kaulassa, edustat itseäsi ja yritystäsi työaikana ja vapaa-ajallasi. Sinulla on vastuu huolehtia itsestäsi aivan eri tavalla, kuin palkansaajana. Vastapainoksi saat sellaisen elämäntavan, josta toiset haaveilevat, osa halveksii, mutta voit takaraivossasi miettiä, että olet yhteiskunnan kantava voima. 

Jokainen on hyvä jossakin, on vain ihmisestä kiinni, haluaako yrittää kääntää sitä menestykseksi toimimalla yrittäjänä.

Kiitos Juholle haastattelusta. LVI Lotikon löydät verkosta www.lotikko.fi

 

Open chat
1
Hei! Miten voimme auttaa?