Asiakastarinassa IVAeris Oy ja sen perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Denut

Mikä on IVAeris?

IVAeris on elokuussa 2019 perustettu ilmanvaihtoon liittyvä asennus- ja puhdistus yritys. Heiltä hoituu myös asennus- ja puhdistustyöt, huollot sekä tarkastukset niin saneeraus- kuin uudiskohteissakin. Yritys työllistää toimitusjohtajan, Mikaelin lisäksi 5 henkilöä.

IVAeriksen syntytarina on mielenkiintoinen, sillä kun Mikaelin edellinen työpaikka ajautui konkurssiin päätti hän perustaa oman yrityksen. Hän nappasi vanhasta paikasta parhaat asentajat mukaan ja näin IVAeris sai alkunsa.

Yritystoimintaan oli tehtävä muutoksia, että liiketoiminnasta sai kannattavan”

Mikael huomasi nopeasti, että yritystoimintaan oli tehtävä tiettyjä muutoksia, jotta liiketoiminnasta sai kannattavan eikä kohtalo olisi sama, kuin edellisessä työpaikassa. Muuten hommat jatkuivat käytännössä siitä, mihin vanhassa paikassa jäätiin, jolloin myöskään olemassa olevat asiakkaat eivät jääneet ilman palvelua.

KTI Laskutuksen kanssa yhteinen tarina alkoi myös mielenkiintoisissa merkeissä. KTI:ltä oltiin IVAerikseen päin yhteydessä työpaikan ulkopuolisissa asioissa. Näissä merkeissä ei päästy yhteistyöhön, mutta perintä asiat tulivat keskustelun lomassa muuten esille. IVAeris päätti kokeilla KTI Laskutuksen perintäpalvelua.

”Aluksi halusin käyttöön vain perinnän, mutta kun näin miten hyvin se toimi, otimme käyttöön myös laskurahoituksen”

Myöhemmin IVAeris otti myös käyttöön KTI:n laskurahoituksen, josta voit lukea lisää täältä. Perintäpalvelua aloittaessaan Mikael ei ollut innostunut laskurahoituksesta, mutta kun näki kuinka hyvin perintäpalvelu toimii päätti hän kokeilla myös laskurahoitusta. Mikael kertoo, että yhteistyö on sujunut moitteetta ja laskurahoituksen ehdoton hyöty on kassavirran jatkuvuus.

”Ei tarvitse enää pelätä, onko asiakkaat maksaneet laskun vai ei, koska kassassa on aina rahaa. Raha on happea yritykselle ja jos kassa olisi tyhjä, emme voisi jatkaa töitämme.” 

Lisää IVAeriksen palveluista löydät täältä: https://www.aeris.fi/ 

 

Open chat
1
Hei! Miten voimme auttaa?